keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mummola

Vielä hyvin elävästi muistan meidän vanhan mummolan. Melkein voin haistaa sen tuoksun mökissä ja nähdä kuinka vaarini pelasi aina korttia omassa nurkkauksessaan. Mummolassa sai aina jäätelöä suklaakastikkeen kera ja kahviakin sai maistaa. Mummon ja vaarin mökki oli täynnä aarteita ja pienenä siellä oli kiva seikkailla. Muistan sen niin hieman pelottavan, mutta silti niin kiehtovan vintin, sinne menin hieman pelokkaana, mutta kuitenkin innostuneena. Mummollani oli siellä pusseissa kangastilkkuja ja niitä pusseja oli kiva kaivella ja etsiä mieluisia kangaspaloja.

Hyvin muistan vielä mummoni ja vaarini käsityöt joita näkyi myös ympäri mummolaa. Mummo oli taitava pitsin nyplääjä. Toki taitava muissakin käsitöissä, mutta tämä pitsinnypläys on hyvin jäänyt mieleen kun sitä aina vierestä seurasin. Joskus mummo antoi luvan siirtää nypylöitä :) ja tämä oli aina jännittävää pienelle minulle. Vaarikin puuhaili paljon käsillään ja mieleen onkin jäänyt olkihimmelit, puiset linnut (ne olivat roikkuvia ja kun narusta veti niin niiden siivet lepattivat), sekä tulitkuista tehdyt taulut, rasiat, jne. On mukava ajatus, että edes vähän jatkaisin heidän jalanjälkiään käsitöiden suhteen. Yksi mummuni nypläystyyny onkin äitini luona ja vielä minäkin haluan sen taidon omata.

Mitä muistoja teillä on mummoloistanne?

Innostuin muistelemaan mummolaani sekä mummoni ja vaarini käsitöitä kun päätin tehdä meille himmelin tuohon keittiöön (katossa kun oli juuri sopiva koukku sitä varten). Hieman moderninpi versio siitä tuli, kun käytin mustia pillejä. Olisin halunnut tehdä sen niistä ihan ohkasista pilleistä, mutta en löytänyt niitä yksivärisinä mistään (kertokaa jos teillä vihiä yksivärisistä ohuista pilleistä!). 

Netistä löysin mustia 4mm paksuisia suoria pillejä ja niistä sitten väkertelin tämän meidän himmelin. Ajattelin että olisi kovinkin haastavaa, mutta meidän himmeli valmistuikin yhdessä illassa. Tämä on nyt ensimmäinen versio ja jossain vaiheessa teen vielä hieman paremman version (missä kulmat eivät näytä noin rumilta), mutta todella tyytyväinen olen jo tähänkin kyllä. Sopii hyvin meidän keittiöön ja kivasti näkyy ikkunastikin jos joku alhaalta katselee.

Leppoisaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti